Ahvenanmaan saaristo ikuistettuna postimerkkiin

Ålands skärgård fångad på frimärke

Toukokuun 8. päivä 2024 Åland Post julkaisee tämänvuotisen postimerkin Sepac-postimerkkisarjassa, jonka aihe on Euroopan pienten postilaitosten valitsema. ”Vuoden aiheeksi valittiin huippunähtävyydet. Oli aika luonnollista valita postimerkkiin saaristomme, jossa on tuhansia saaria, luotoja ja pikkusaaria – ainutlaatuinen kokonaisuus kansainvälisesti katsottuna. Anette Gustafssonin postimerkkitaideteoksen avulla haluamme inspiroida ihmisiä kaikkialla maailmaa ja näyttää Ahvenanmaan saaristoa”, kertoo Johanna Finne, markkinoinnin suunnittelupäällikkö Åland Postin postimerkkiosastolta.

Ruotsalainen taiteilija Anette Gustafsson on maalannut akvarelleilla kesäisen näkymän, johon hän vangitsi ahvenanmaalaisen saariston piirteet paljaine luotoineen, lehtevine pikkusaarineen, siltoineen, purjeveneineen ja harvoine asutuksineen. Anette on viettänyt paljon aikaa Rödhamnin saarella Maarianhaminan ulkopuolella, jossa hän on pyörittänyt venesatamaa, ja saari on inspiroinut monia hänen maalauksiaan.

– Meri ja saaristo inspiroivat minua, joten ilahduin, kun minua pyydettiin tähän tehtävään. Olen aina hakeutunut meren äärelle. Taivaan ja meren näkeminen vaikuttaa minuun vahvasti. Rödhamn merkitsee minulle paljon, ja sen kalliot ovat tietysti vähän mukana postimerkkijulkaisussa. Postimerkkiarkin kivet ovat yhdessä suosikkipaikoistani, josta avautuu näköala merelle ja radiomajakalle. Istun siellä mielelläni luonnostelemassa, Anette kertoo.

Ahvenanmaan saaristo ja sen mosaiikkimaiset monet saaret, matalat lahdet ja lahtijärjestelmät muodostavat ainutlaatuisen saarimaailman Itämeressä. Saaristossa on yli 6 700 saarta, jotka ovat yli 2 500 m² ja noin 20 000 saarta, jotka ovat alle 0,25 hehtaaria.

Meri ja saaristo, joka tarjoaa rauhaa, ulkoilumahdollisuuksia ja luontoelämyksiä, houkuttelee vuosittain yli miljoona matkailijaa.

Nimi Sepac 2024 – huippunähtävyyksiä
Julkaisupäivä 8.5.2024                                                                      
Taiteilija Anette Gustafsson
Muotoilu Johanna Finne
Painosmäärä 40 000
Maksuarvo Europa (3,20 €)
FDC:n hinta 4,20 €
Postimerkin koko 50 x 25,2 mm
Arkin koko 2 × 12 postimerkkiä
Paperi 110 g/m2
Hammaste 13 per 2 cm
Painomenetelmä 4-värioffset
Paino Cartor Security Printers

Tilaa postimerkki ja ensipäivänkuori verkkokaupasta alandstamps.com, postitse Åland Post Frimärken, PB 1100, AX-22111 Mariehamn, Åland, sähköpostilla: stamps@alandpost.com tai puhelimitse: 018 636 640
Takaisin blogiin